Rolex Explorer 1016 vuodelta 1967, Suomikello

Kuvaus

ROLEX EXPLORER 1016

Hyvin harvinainen Rolex Oyster Perpetual Explorer ref.1016 vuodelta 1967-68. Superlative Chronometer. Suomikello. Huippukuntoinen MK1-frog-foot matta-tritium kellotaulu. Alkuperäiset tritium-osoittimet. Alkuperäinen akryylilasi. Juuri täysin kunnostettu Rolex cal.1570 automaattikoneisto. Takapohjan sisäpuolella on leima IV 67. Sarjanumeron 173xxxx mukainen valmistusvuosi on 1968.

Kellossa on sen alkuperäinen 7206/58 riveted-teräsranneke (lukkokoodi 4/69). Kellon mukana tulee Rolexin alkuperäinen uudenveroinen vihreä arkkumallinen kellolaatikko ja ulkolaatikko, alkuperäinen Kultakönnin ostokuitti vuodelta 1975, Rolexin vihreä suojatasku ja punainen kronometri-tagi. Kuori on vesitiivis, testattu +3/-0,7bar. Kuoren koko on 36mm.

Kello on juuri huollettu ja sillä on 12kk huoltotakuu.

Tämä kello tuli meille sen ensimmäiseltä omistajalta. Hän oli ostanut sen uutena Valkeakoskella Kultakönnin liikkeestä. Erikoista on, että kello, joka oli valmistettu jo 1968, on saatu myytyä vasta 1975. Onko kello ollut liian arvokas ja vuoden 1973 öljykriisin mainigeissa jäänyt myyymättä useaksi vuodeksi? Kellon aiempi omistaja kertoi kuitenkin ostaneensa sen silloin hintaan 675mk. Virallinen vuosien 1974-75 Rolex Explorerin hinta teräsranteella oli 785 Sfr (tämä oli n. 1100mk), joten kello on myyty hyvällä alennuksella. Valitettavasti kellon kronometritodistus ja käyttöohjeet olivat kadonnet aikojen saatossa.

Vuonna 1966-1967 Explorer 1016 mallissa tuli käyttöön uusi kellotaulu. Gilt-kellotaulut vaihtuivat mattatauluihin. Tauluista tunnetaan Mk1-Mk5 mallit sekä Service versio. Vain ensimmäisesssä Mk1 mallissa oli Rolexin kruunulogossa oli sammakon jalan muoto (frog-foot). Myös ranneke alkoi vaihtua Riveted 7206 versioista uuteen Folded 7836 malliin. Rivet malleja oli käytössä kuitenkin todellisuudessa vuoteen 1971 asti.