Rolex Oyster Explorer 1016 vuodelta 1966

Kuvaus

ROLEX EXPLORER 1016

Harvinainen Rolex Oyster Perpetual Explorer ref.1016 vuodelta 1966-67. Superlative Chronometer. Harvinainen ja kauniisti ikääntynyt MK2 matta-tritium kellotaulu. Alkuperäiset tritium-osoittimet. Kellossa on 10.2019 Rolexin huollossa täysin kunnostettu cal.1560 automaattikoneisto. Takapohjan sisäpuolella on leima IV/67. Sarjanumeron 150xxxx mukainen valmistusvuosi on 1966-67.

Kellossa on Rolexin harvinainen 20mm, 7206/80 ”riveted” teräsranneke (lukkokoodi 4/60). Kellon voi ostaa myös Rolex 9251/55 (lukkokoodi 3/66) Jubilee teräsranteella (15200€).

Kellon mukana tulee Rolexin vihreä huoltopussi sekä huollon todistus. Ei laatikkoa/paperieta. Kuori on vesitiivis, testattu +3/-0,7bar. Kuoren koko on 36mm.

Kellolla on 12kk huoltotakuu.